Viimeisiä viedään

Kevät on hurahtanut vauhdilla ohi. Nyt on viimeinen luentoviikko ja ensi viikolla on sitten tenttiviikko. Minun kohdallani se tarkoittaa, että lähden tänään yöllä bussilla ensin Chicagoon ja sieltä sitten lennän Los Angelesiin konferensseilemaan. Konferenssin jälkeen suuntaan vielä San Diegoon nauttimaan lämmöstä ja merestä kolmeksi päiväksi. Sen jälkeen minulla on vielä noin kaksi viikkoa aikaa puuhailla, mitä ikinä haluankaan Madisonissa ja ennen varsinaista kotiinpaluuta seikkailen vielä viikon New Yorkissa ystäväni kanssa. Huh. Melkein hengästyttää, kun listaa vielä kaiken, mitä tuleman pitää. Suomeen palaan kesäkuun alussa melkein 10 kuukauden USA:ssa asumisen jälkeen.

Kevätlukukausi on tosiaan mennyt aika kiireisissä merkeissä. Opettamiseen ja tuntien suunnitteluun kului tänä vuonna vähemmän aikaa ja energiaa, sillä siihen oli jo saanut vähän rutiinia, mutta olin aika aktiivinen kaikenlaisessa muussa toiminnassa tänä vuonna. Kaikki kielitieteen kurssilla auttelut, leffaillat sun muut veivät loppujen lopuksi aika paljonkin aikaa ja energiaa. Olen kuitenkin tyytyväinen, että pääsin niin moneen mukaan. Kokemuksia täällä saa parhaiten olemalla itse aktiivinen ja innokas. Koen kyllä, että olen ottanut vuodestani kaiken mahdollisen irti!

Myös työnhaku ja epävarmuus ensi syksystä ovat vieneet paljon energiaa. Ensi kertaa elämässäni olen ns. putkesta ulkona enkä tiedä mihin suuntaan seuraavaksi. Kesän vietän vielä Turussa, mutta syksyn sijoituspaikka on tosiaan edelleen auki. Työnhaku on kuitenkin ollut todella opettavainen kokemus. Olen kasannut kaikenlaisia dokumentteja ja hakemuksia eri kielillä ja päässyt haastetteluihinkin. Kaikki se on kokemuksena kotiin päin! En siis ole epävarmalla mielellä syksyn suhteen ollenkaan. Kunhan nyt vähän jännittää, minne sitä päätyy!

Voisin vielä ennen blogin lopullista hiljenemistä kirjoitella kevätloman roadtripista, tästä toisesta Kalifornian reissusta ja ehkä vähän kokoavasti fiiliksiä vuodesta ja vinkkejä uusille suomen opetusassareille!

Loppuun vielä kuvia vapun vietosta USA:ssa. Paikkasin vappuikävääni parhaani mukaan hössöttämällä kaikkea vappuun liittyvää kurssilani ja mm. tekemällä simaa!

Mainokset

Suomea ja suomalaisuutta USA:ssa

Niin kuin olenkin jo kirjoittanut on Yhdysvalloissa ja erityisesti täällä Keskilännessä paljon ihmisiä, joilla on suomalaisia tai muita pohjoisia sukujuuria. Olen päässyt täällä olo aikanani tutustumaan monipuolisesti erilaiseen toimintaan, jota amerikansuomalaiset ovat täällä järjestäneet. Omat sukujuuret ovat monelle hurjan tärkeät ja todella usein, kun kerron olevani suomalainen keskustelukumppani sanoo myös olevansa suomalainen. Eli käytännössä usein joku isovanhemmista tai isoisovanhemmista on muuttanut Suomesta aikanaan. Monella kielitaito on heikko tai olematon, mutta yleisesti olen kyllä huomannut, että kiinnostus suomalaisuutta ja Suomea kohtaan on sitäkin suurempaa!

Ajattelin nyt vähän kertoa erilaisista tapahtumista, joissa olen päässyt olemaan mukana, joissa pohjoismainen tai suomalainen synnyinperä on ollut vahvasti läsnä. Ensimmäinen tällainen tänä vuonna oli tammikuun lopulla järjestetty ”Scandinavian Retreat”. Kyseessä on siis viikonlopun mittainen leiri, jonne osallistuu Keskilännestä pohjoismaisten kielten opiskelijoita ja vähän muitakin aiheesta kiinnostuneita. Leiri järjestettiin Wisconsinissa Beaver Creekin luontokeskuksessa. Jos olette koskaan katsoneet elokuvia, jossa ollaan Yhdysvalloissa kesäleirillä, niin tämä oli kyllä juuri sellainen keskus! Hirsimökkejä, kerrosänkyjä ja täytettyjä eläimiä.

Ohjelmaan sisältyi luentoja, käsitöitä, talviurheilua, kirveenheittoa, tanhua ja hyvää ruokaa. Ainoa asia, mitä jäin todella kaipaamaan oli sauna! Hiihtolenkin jälkeen olisi ollut niin ihana lämmitellä oikein kunnolla saunassa. Oli ihanaa, kuinka mukavasti yhteen sopivat tieteelliset esitelmät sekä voiveisten kaiverrus. Oli todella mielenkiintoista nähdä, mitä kaikkea pidettiin pohjoismaisena ja miten innoissaan nuoret olivat esimerkiksi tanhusta. Kotimatkalla pysähdyimme vielä piirakalla ravintolassa nimeltä Norske Nook, joka on kuuluisa piirakoistaan. Piirakat kylläkin ovat ihan amerikkalaisia piirakoita, mutta koko ravintola oli koristeltu norjalaisin käsitöin ja peikkopatsain. Piirakka oli kyllä ehkä parasta ikinä saamaani.

Tämä oli siis enemmän tallainen nuorille akateemisille ihmisille suunnattu tapahtuma. Pääsin jo syksyllä vierailemaan Milwaukeen Finnish-American Societyn tapahtumassa, jossa professorini puhui Kalevalasta. Nyt keväällä suuntasin kohti Milwaukeeta uudestaan, tällä kertaa kollegani kanssa, joka oli luvannut järjestää heidän lasten kerholleen ohjelmaa. Kollegani pyysi minua auttamaan ja suunnittelimme yhdessä iltapäivän, johon sisältyi lyhyt suomen kielen ”oppitunti”, laululeikkejä sekä askartelua. Vessapaperirullatontut ja himmelit olivat kyllä hitti. Kaikki lapset halusivat askarella molemmat, vaikka suunnitelma oli ollut, että lapset voivat valita toisen vähän taitotason ja iän mukaan.

Minusta tuntuu, että lasten vanhemmat olivat melkein enemmän innoissaan tapahtumasta kuin lapset itse. Mutta mikäs siinä! Pääasia, että oli mukavaa ja pääsimme jakamaan Suomen kieltä ja kulttuuria! Useille vähän vanhemmille ihmisille omat juuret ovat todella tärkeitä, ja minusta on hienoa, että jo lapsia yritetään saada innostumaan omista juurista ja esimerkiksi vieraan kielen opettelusta.

Viime viikonloppuna pääsin vielä näkemään yhdysvaltalaisen alakoulun, kun eräs yliopiston suomalaisia juuria omaava työntekijä kutsui minut osallistumaan tyttärensä koulun Global Village -tapahtumaan. Kyseinen henkilö ja perheen suomalainen au pair olivat järjestäneet hienon Suomen esittelypöydän videoineen ja moninen esittelytavaroineen! Minä ja kollegani toimme mukanamme vielä joitain esineitä, lippuja ja Suomen kartan ja autoimme pöydän pitämisessä. Tapahtuma oli siis koulun varainkeruutapahtuma, jossa esiteltiin koulun lapsien kotimaita. Eri kulttuurien edustajat olivat joko tehneet ruokaa maisteltavaksi tai pitivät pöytää, jossa esiteltiin maata, sen kulttuuria ja esimerkiksi kuuluisia yrityksiä ja innovaatioita. Koulun lapset kiersivät vanhempineen katsomassa ja oppimassa uutta, ja täyttivät samalla passin, johon he keräsivät tietoa eri maista. Tilaisuus oli todella hieno kokemus ja meidän pöydässämme kävi todella paljon kiinnostuneita juttelemassa niitä näitä! Taas tuli huomattua, että Suomen koulujärjestelmä kiinnostaa. Toinen yllättävä kiinnostuksen kohde olviat Rapalan kalastusvälineet. Enpä edes tiennyt, että ne ovat kansainvälisesti tunnettuja.

Näiden kokemusten lisäksi USA:ssa on tietenkin valtavasti muutakin toimintaa sekä ulkosuomalaisille että suomalaisia sukujuuria omaaville! Suosittelen ottamaan selvää omalla alueella järjestettävistä tapahtumista ja lähtemään reippaasti mukaan. On mukavaa tavata uusia ihmisiä ja oppia lisää Amerikan suomalaisista!

 

Kalifornian roadtrip osa 2

Juu elikkäs kesti vähän taas tämä uuden postauksen kirjoittaminen. Niin sitä vaan kalenteri ja päivät täyttyvät kaikennäköisestä kivasta puuhasta ja blogi pääsee unohtumaan. Ihana kyllä nyt palata muistelemaan talvilomaa ja sen seikkailuja.

Päivä 4. Olemme poikaystäväni kanssa molemmat suuria teemapuistofaneja, joten Los Angelesin Universal Studios ja Anaheimin Disneyland olivat ihan must-see-juttuja reissulla. Los Angelesissä olen käynyt aiemminkin, enkä kaupungille kauheasti syttynyt eikä Lasseakaan tuntunut LA niin paljon kiinnostavan, joten päätimme rajata siellä käyntimme vain Universal Studiosilla käyntiin. Otimme motellin aivan studioiden tuntumasta emmekä käyneet ns. keskustassa ollenkaan.

Heti aamusta suuntasimme kävellen studioille. Harmiksemme sateinen sää jatkui vielä tänäänkin ja kävimme hakemassa Wahlgreensistä sadetakit ja sateenvarjon matkaan. Olin aika huolissaan, että meneekö kiva päivä ihan pilalle sateessa kyhjöttäessä, mutta ilma oli sentään lämmin. Sade osoittautui päivän mittaan enemmän siunaukseksi kuin haitaksi, sillä puisto oli puolityhjä! Emme jonottaneet juuri minnekään vaan laitteisiin pääsi suoraan kävelemään sisään, eikä sade sisälaitteissa haittaa! Päivään mahtui myös kuivia ja aurinkoisia hetkiä eli pääsimme nauttimaan myös ulkona olemisesta. Wizarding World of Harry Potter sai tällaisella tosifanilla kyyneleet taas nousemaan silmiin ja vietimmekin siellä ehkä suurimman osan päivää. Maistelimme kermakaljaa ja ihmettelimme lahjapuoteja. Aika vähän tuli kyllä mitään ostettua. Myös kuuluisa studiokierros oli hieno, vaikkakin osa kierroksesta taisi jäädä välistä sateen takia. Näimme muun muassa Psykon motellin ja tappajahain!

 

 

Päivä 5. Kävimme kuitenkin Los Angelesissa katsomassa yhden suositun nähtävyyden, joka nyt varsinkin La La Landin myötä taas on pyörinyt mielessä, nimittäin Griffithin observatorion, josta on hienot näkymät Losin yli ja tietenkin kohti Hollywood-kylttiä. Suuntasimme Griffithiin heti aamusta, mutta silti se kuhisi ihmisiä jo aamutuimaan. Päivä oli lämmin ja aurinkoinen ja näkymät olivat hienot. Losista sitten ajelimme reilun tunnin matkan Anaheimiin, jossa olimme taas ottaneet motellin aivan Disneylandin vierestä. Tällä kertaa motelli oli aivan hirveä läävä. Onneksi hinta oli sentään kohtuullinen ja huvipuistot kävelymatkan päässä. Muuta ihmeempiä emme sitten oikein enää puuhailletkaan.

Päivät 6 ja 7. Disneyland Californiassa on kaksi puistoa, joten vietimme täällä kaksi päivää. Disneyland on juuri niin överi sokerilla ja glitterillä kuorrutettu ylituotettu runsaudensarvi, kuin saan voi kuvitella. Pidinkö siitä? No kyllä, vähän syyllisyyden sekaisin tuntein. Olihan se ihanaa, mutta oli se myös kaupallista kulutusjuhlaa. Disneyland oli kivempi puisto. Siellä oli Tuhkimon linnat ja merirosvosaaret sun muut, kun taas California Adventure oli vähän omituisempi kokoelma kaikennäköistä. Ihan kiva puisto sekin oli! Ja ruoka oli kyllä aina joko ihanan näköistä tai makuista! Erityisen hyvää oli Disneylandin New Orleans -jäljitelmäpuolella Monte Cristo Sandwich, joka siis oli uppopaistettu juusto-kinkkucroisantti ja se tarjoiltiin mustaherukkahillon kanssa. Aivan syntisen ihanaa. Pinkki-liila vaahtokarkki-valkosuklaa-karamelli kammotus taas aiheutti lähinnä sokerihumalaa.

Päivät 8, 9 ja 10. Anaheimin jälkeen ajalimme Las Vegasiin. Olimme varanneet majoituksen Circus-Circus nimiseltä kasinolta, ja no aika sirkus se olikin. En oikein tiedä, miksi menimme Vegasiin ylipäätään, sillä kumpikaan meistä ei ole kiinnostunut uhkapelaamisesta tai överiglamourkimalluksesta. Olihan se kokemus, mutta savuntäyteiset kasinot ja Eiffel-torni jäljitelmät eivät oikein iskeneet. Ehkä olimme saaneet Disneylandissa ja yliannostuksen muovia ja keinotekoisuutta. Pyörimme Vegasin pääkadun läpi ja ihmettelimme suihkulähteet sun muut, mutta lopulta päädyimme nauttimaan eniten rennosta illasta hotellihuoneessa pitsan kanssa. Toisena päivänä suuntasimme katsomaan maailmankuulua Hoover Damia, joka oli kyllä todella vaikuttava. Kuvissa ei välity laisinkaan padon syvyys. Vatsasta ottaa vähän vieläkin, kun muistelee sitä pudotusta.

Kolmantena Vegas-päivänä ostimme retken Antelope Canyonille. Mietimme pitkään sen ja Grand Canyonin välillä, mutta olen todella tyytyväinen, että valitsimme juuri näin. Antelope Canyonille ajaa Vegasista sellaisen viisi tuntia, itse kanjonissa pääsee viettämään sen puolisen tuntia ja sitten ajetaan muutaman muun stopin kautta takaisin. Kyseessä oli siis koko päivän reissu. Oppaamme oli epäystävällinen, suorastaan kamala tyyppi, mutta sekään yhdistteny pitkään ajomatkaan ei onnistunut pilaamaan päivää. Kanjoni on niin kertakaikkisen upea. Se sijaitsee Navajo-reservaatin alueella ja vain he järjestävät kierroksia kanjoniin. Meidän oppaanamme kanjonissa oli nuori tyttö, joka kertoi iloisesti paljon tarinoita sekä kanjonista että omasta taustastaan.

Kanjoni oli upea. Olisin voinut viettää siellä aikaa enemmänkin ihmetellen, mitä luonto voikaan saada aikaan. Paluumatkalla pysähdyimme vielä Horseshoe bendillä, joka on kuuluisa joenmutka Arizonassa. Upea oli sekin!

dav

Päivät 11 ja 12. Kolmen yön jälkeen lähdimme Vegasista kohti Sequoian kansallispuistoa. Olimme jättäneet reissun lopusta muutaman yön varaamatta, jotta voisimme olimme joustavia suunnitelmien suhteen. Vegasin jälkeen mieli teki päästä luonnon ääreen ja Sequoia oli mukavasti matkan varrella San Franciscoon. Löysimme AirBnb:stä ihanan pienen mökin Three Rivers nimisestä kylästä aivan kansallispuiston vierestä. Meillä oli siis oma ihana pieni mökki, johon kuului lämmitetty palju! Siellä kelpasi kölliä päivän patikoinnin jälkeen. Thee Rivers oli muutenkin oikein viehättävä pieni kylä ihanine pikkuravintoloineen ja putiikkeineen.

Itse Sequoia oli myös upea. Ehdimme kiertää sitä vain päivän verran ja monet osat puistoa olivat talven takia kiinni, mutta se ei juurikaan haitannut. Pääsimme näkemään suuret punapuut, jotka ovat VALTAVIA. Muutenkin maisemat olivat henkeäsalpaavan upeat ja päivä kaunis ja aurinkoinen. Tuntui ihanalta karistaa kaupungin pölyt ja viettää vähän aikaa luonnossa Vegasin kimalluksen jälkeen.

Päivät 13 ja 14. Sequoian jälkeen olikin jo aika suunnata takaisin SF:ään. Toiseksi viimeisen päivän vietimme lähinnä ajellen, ja San Franciscoon päästyämme kävimme ystäväni kanssa syömässä. Viimeisenä päivänä hyppäsin aamulla aikaisin junaan ja hyvästelin Lassen, joka lensi samana päivänä takaisin Suomeen. Hauskintahan tässä on se, että Lasse lentäen oli perillä Turussa ennen kuin minä olin junalla perillä Chicagossa. Junamatka kesti 52 tuntia, jos oikein muistan. Minulla oli vain istumapaikka, mutta penkit olivat valtavat eikä koko matkana vieressäni istunut ketään. Pidän hitaasta matkustamisesta ja maisemat matkan varrella olivat upeat. Suosittelen siis kaikille, joille nopeus ja mukavuus eivät ole ihan niin justiinsa. Edullisempaakin se oli kuin lentäminen!

Jäi kyllä reissun jälkeen sellainen olo, että Kaliforniassa olisi vielä vaikka mitä tutkittavaa! Onneksi pääsenkin vielä toukokuun alussa Kaliforniaan käymään konferenssin merkeissä. Suuntaan vielä sen jälkeen muutamaksi päiväksi San Diegoon lomailemaan. Kokonaisuudessaan FLTA-vuotta on enää noin kuukausi jäljellä. Apua kuinka nopeasti aika kuluukaan!

Spring Semester 2018

Kevätterkut Madisonista! Tällä viikolla on ollut ihanan aurinkoista ja tänään lämpötila kipusi jopa +14 asteeseen. Suomessa ainakin uutisten ja kuulopuheiden mukaan ei taida olla ihan samat lämpöasteet. No, luulen kyllä, että tännekin vielä lunta ja jäätä tulee. Eihän nyt olla vielä edes maaliskuun puolella. Ajattelin nyt nopsaan vähän päivitellä tämän lukukauden hommistani ja kursseistani ja alkuvuodesta, ennen kuin jatkan taas noita lomakertomuksia. Nyt mennään siis lukukauden kuudetta opetusviikkoa eli kaiken näköistä on jo ehtinyt tämänkin vuoden puolella! Kiirettä on pitänyt, sillä olen haalinut itselleni kaikenlaista uutta ja innostavaa hommaa.

Opetushommat jatkuvat viime lukukauden tapaan. Second Semester Finnish toimii aika lailla samalla tavalla kuin tuo ykköskurssi, ja on mukava huomata, että opetus sujuu jo todella stressittä. Ollaan ehditty tällä lukukaudella jo käsitellä esimerkiksi paikallissijat, objektin sijat, suunnitella pyöräretki Ahvenanmaalle, tutustua saunaetikettiin ja kirjoittaa ohjeita ensikertalaissaunojille. Ihaninta on nähdä opiskelijoiden kehitys ja huomata, kuinka pitkälle ollaan jo päästy. Suomen keskustelutuntikin löysi tänä lukukauteta selkeästi paremman ajan, sillä osallistujia on ollut joka viikko!

Aloitin myös järkkäämään aina maanantaisin laitoksella pohjoismaisten elokuvien iltaa. Eli käytännössä etsin työkavereitteni avustuksella joka viikko jonkin pohjoismaisen elokuvan ja esitän sen. Nyt olemme jo ehtineet katsoa norjalaisen peikonmetsästysrallin, tanskalaisen historiallisen draaman ja venäläis-suomalais-saamelaiselokuvan nimeltään Käki. Osallistujia on ollut vaihtelevasti, mutta tuntuu kivalta järkätä jotain uutta ja ”omaa”. Seuraavaksi luvassa on islantilainen elokuva. Taitaa olla itselleni ensimmäinen laatuaan.

Kursseja otin tällä lukukaudella yhden enemmän kuin viime vuonna. En ole vielä päättänyt, oliko se kenties virhe. Ei siis kurssien laadun suhteen vaan enneminkin ajan riittämisen suhteen! Osallistun ohjaajani saamelaiskurssille, jossa käsitellään saamelaisuutta sekä historiallisesta että nykypäivän näkökulmasta ja vertaillaan alkuperäiskansojen tilannetta täällä ja Pohjoismaissa. Olen nauttinut kurssista valtavasti. Toinen kurssini on syntaksin jatkokurssi, jossa olen samaan aikaan aika pihalla ja aivan äärettömän innoissani. En siis ole käynyt tätä kurssia edeltävää kurssia, mikä kyllä vaikeuttaa seuraamista aika lailla. En kuitenkaan ihan vielä haluaisi luovuttaa, sillä aiheet ovat tähän mennessä olleet hurjan mielenkiintoisia. Kolmanneksi kurssiksi halusin ehdottomasti saksan kielen kurssin, etten aivan unohtaisi tuota vanhaa rakasta pääainettani. Löysinkin dekkarikurssin, ja kurssilla on ollut todella hauskaa! Ihanaa päästä lukemaan ja analysoimaan vähän kevyempää kirjallisuutta (vaihteeksi kotimaisen kirjallisuuden kirjallisuushistoriapläjäysten jälkeen) ja puhumaan saksaa muutamana iltana viikossa. Ainoa kurssin miinuspuoli on siis myöhäinen ajankohta. Pääsen tiistaisin ja torstaisin lähtemään kotiin vasta seitsemältä illalla. Olen kuitenkin todella tyytyväinen kursseihini! Joku voisi sanoa, että onpa sillisalaatti. Itse olen sitä mieltä, että ihanaa sivistää itseään monipuolisesti 😉

Ja eikä tässä vielä kaikki! Alkuvuodesta kävi niin onnellisesti, että kielitieteen laitoksen proffa etsi kenttämetodikurssilleen ei-indoeurooppalaisen kielen äidinkielistä puhujaa ja halusi nimen omaan suomen kielen puhujan. Ohjaajani yhdisti sitten meidät, ja teen nyt vähän (ihan luvallisia!) lisätöitä kielitieteen oppiaineessa. Käytännössä käyn kurssilla kerran viikossa, ja minulle on valmistettu käännöslauselista, jonka avulla opiskelijat ikään kuin kaivavat ja etsivät suomen kielen rakenteita. He eivät siis lue kielioppeja, vaan pyrkivät tarjoamani datan ja jonkinlaisen tietokoneohjelman avulla kartoittamaan suomen morfologiaa. Mielenkiintoista! Osallistuisin kurssille itsekin mielelläni opiskelijana. Mitä pidemmälle lukukaudessa päästään, sitä enemmän käyn kurssilla. Tähän mennessä ainakin on ollut sekä hauskaa että ihan oikeasti kiehtovaa nähdä, millä tavalla he kielenpiirteitä etsivät ja kartoittavat.

Ehdin pyörähtämään heti helmikuun vaihteessa Minneapolisissa, koska olin varautunut mahdollisiin toisiin vaaleihin varaamalla itselleni perjantaina vapaaksi. No toisia vaaleja ei tullut, mutta hyppäsin silti Greyhound-bussiin kohti Minneapolista Lauran vieraaksi. Kävin tutustumassa yliopistoon sekä suomen kielen oppiaineeseen ja pääsinkin mukaan ihan keskustelutunnille sekä alkeiskurssin objektioppitunnille! Koen olevani aika onnekas, että olen päässyt täällä Pohjois-Amerikassa tutustumaan jo useamman yliopiston suomen laitoksiin ja henkilökuntaan. Kiitos ja terveisiä kaikille minua ihanasti isännöineille!

Minneapolisissa oli tosiaan tuona viikonloppuna sellainen pieni urheilutapahtuma. Olin siis autuaan tietämätön, että kyseessä oli Superbowl-viikonloppu. Kävimme Lauran kanssa ihmettelemässä keskustassa (nyt en taaskaan muista kumpi on Up- ja kumpi Downtown, niin enpäs kirjoita kumpaakaan!) Superbowlhuumaa. Muuten viikonloppu menikin hyviä ruokia maistellessa ja Suomi-juttuja höpötellessä. Minneapolis on kyllä mukava kaupunki!

Minneapolisissa on myös ihan kunnon pilvenpiirtäjiä toisin kuin meillä täällä Madisonissa. Ja jos nyt joku ei sitä vielä tiennyt, on MP Princen kotikaupunki.

Tässä pari kuvaa Minneapolisin ihanasta skandinaviapuodista, josta ostin meille uudet hienot toimistomukit! Meillä on siis nykyään vedenkeitin, kahvipapumylly ja pressopannu toimistossa. Kyllä kelpaa!

Nyt olen oikeastaan viime viikot puuhaillut myös työhakemusten kanssa, sillä vuosi alkaa pelottavasti käymään vähiin. Myös sivuainegradua olen tässä puskenut valmiiksi ja kohta se on kuin onkin jo valmis! Jännittää aika hurjasti sen esitteleminen vielä tänä keväänä ihan oikeassa konferenssissa. Uusiakin haasteita on siis vielä luvassa! Palaillaan taas, nauttikaa ihanasta pakkassäästä siellä Suomessa!

Kalifornian roadtrip osa 1

Instagramissa ja Facebookissa minua seuraavat ovatkin jo saanet nähdä paaaljon kuvia tuolta talviloman Kalifornian matkalta, mutta täällä en ole vielä reissusta ehtinyt kirjoitella. Vietimme siis poikaystäväni kanssa ihanat kaksi viikkoa Kaliforniassa, Nevadassa ja vähän Arizonan ja Utahin puolellakin reissaten. Kyseessä oli kyllä oikea unelmaloma. Autolla oli ihana vapaus liikkua oikeastaan minne vain ja ehdimme kahdessa viikossa käydä mutö upeammissa paikoissa. Koska kerrottavaa on niin paljon, ajattelin jakaa tästä reissusta kertomisen kahteen tai kolmeen postaukseen, ettei tule ihan kilometrijulkaisuja. Reissun reitti siis oli San Francisco – Santa Cruz – Monterey – LA  – Anaheim – Las Vegas – Antelope Canyon – Three Rivers (Sequoian kansallispuisto) – San Francisco. Google maps kertoi, että matkustusta tuli yhteensä kahdessa viikossa yli 3000 kilometria. Huh. Tässä kuva reitistä kartalla:

matka

Lensimme siis uudenvuoden jälkeen Tukholmasta Frankfurtin kautta San Franciscoon. Menimme laivalla yli Turusta Tukholmaan ja samaan aika oli vanhan ainejärjestöni risteily, niin liityimme tietenkin porukkaan! Nukuttua tuli aivan älyttömän vähän ja San Franciscon 12 tunnin päivälento oli aikamoista tuskaa. Lassella oli vielä migreeni käytännössä koko lennon ja istuimme keskirivin keskimmäisillä paikoilla. Ei siis mikään kovin miellyttävä kokemus.

Päivä 1. San Franciscossa yövyimme kaksi ensimmäistä yötä hostellissa aivan keskustassa. Ensimmäisenä aamuna heräsimme kukonlaulun aikaan jetlagin takia ja lähdimme tutkimaan kaupunkia. Huh, että SF:ssä on mäkiä. Siis Kaskenmäki jää kyllä kakkokseksi. Kaikki kaupungin asukkaat myös näyttivät nuorilta, kauniilta ja urheilullisilta. Sitä se jatkuva porrastreeni ja aurinko ilmeisesti teettävät.

IMG_20180106_104956

sdr
Tuo siis juuri ei ole Golden Gate tuolla kaukana 😀
Snapchat-1149319196
Tuokaan tuolla takana ei ole Golden Gate 😀

Kävelimme heti aamusta Coit Towerille, joka jo itsessään sijaitsee mäen päällä, ja jonka katolta on hienot näkymät koko SF:n yli. Täytyy nyt myöntää, että luulin heti ensimmäistä näkemääni siltaa Golden Gateksi ja sehän ei se suinkaan ollut. No silta kuin silta. SF:stä upean ja erityisen tekee juuri sen mäkisyys ja sitä ympäröivä meri ja sillat. Maisemien ihailun jälkeen laskeuduimme alas kohti Fisherman’s warfia ja kaukaa bongasimme myös sen siksakkadun, mikä ikinä sen nimi nyt onkaan. Kyllä te varmaan tiedätte. Olimme kuitenkin liian laiskoja kävelemään lähemmäs, sillä silloin olisi tarvinnut nousta taas mäkeä ylös… Satamassa testasimme länsirannikon ylistetyn hamppariketjun In ’n’ Out Burgerin. No, ei se nyt niin kovin ihmeellistä ollut. Ihan hyvät pikaruokalaburgerit. Syömisen jälkeen käveleskelimme pitkin rantaa Pier 39:iin kiertelemään kauppoja ja bongailemaan merileijonia, joita makoili laitureille kymmenittäin. Takaisin satamasta matkustimme ratikalla tietenkin. Yksi ratikkamatka maksoi törkeät 7 dollaria, mutta oli kuitenkin sen arvoista. Mäet menevät melkein pystysuoraan ylös ja alas, ja matka meni melkein huvipuistolaitteesta. Illalla käveleskelimme vielä Chinatownin läpi ja söimme valkosipuliravintolassa illallista. Tämä jäi lopulta ainoaksi päiväksi, jona kierisimme SF:ää, sillä matkan loppupäässä tulikin vähän kiire. Eli kyllä Golden Gate Bridge jäi näkemättä. Ja Alcatraz. No ensi kerralla sitten!

dav
Hyvin hyvin pieni Alcatraz.

sdr

dav

dav

Päivä 2. Toisena päivänä suuntasimme takaisin lentokentälle noutamaan vuokra-autoamme. Auton vuokraus oli helppoa ja todella edullista. Mukavaa ajelusta tekee myös se, että käytännössä kaikki autot ovat automaattivaihteisia. Ajelimme ensiksi hieman etelämmäs Santa Cruziin, jonka suurin vetonaula on periamerikkalainen rantalaiturihuvipuisto. Tiedättekö sellainen jenkkikesälomaleffan rantakaupunki, jossa soi Boys of Summer taustalla koko ajan? Myös 80-luvun kulttielokuva The Lost Boys on kuvattu Santa Cruzissa. Testasin täällä myös ensimmäisen corn dogini. Corn dog on  käytännössä maissitaikinaan upotettu nakki, joka on uppopaistettu. Kuulostaa ällöttävältä, mutta on yllättävän hyvää. Santa Cruzissakin oli runsaasta äänekkäitä merileijonia! Kaverini, joka suositteli Santa Cruzia meille, on opiskellut kandinsa siellä. Ajatelkaa, kuinka ihana pieni rantakaupunki olisi opiskelupaikkana. Kaverini kaverin opiskelija-asuntolan ikkunasta näkyi meri. Toista se on Turussa. Hauskana knoppina vielä: University of California – Santa Cruzin maskotti on banana slug eli keltainen etana! Illalla ajelimme yöpaikkaamme Montereyhin. Kuva saldoa tältä päivältä on hävettävän vähän.

Snapchat-2071282818

lataus

Päivä 3. Montereyn valikoituminen yöpaikaksi perustui täysin ja vain siihen, että Big Little Lies -fanina halusin ehdottomasta päästä ajelemaan pitkin kuuluisan Highway 1:n jylhiä rannikkomaisemia. Tästä pääset katsomaan sarjan upean alkutekstit, jossa noita maisemia näkyy. Montereyssä olisi myös ollut maailman kuulu akvaario, mutta ensinnäkin se oli aivan hirveän kallis ja toisekseen en ole aivan varma mitä mieltä olisin akvaarioista yleisesti. Skippasimme siis taas päänähtävyyden. Meillä kävi aika huono tuuri, sillä juuri tänä päivänä taivaasta tuli vettä koko päivän aivan kaatamalla. Mutkaista rannikkotietä ei ole mitenkään kovin miellyttävää ajella kaatosateessa, mutta toisaalta tietenkin utuisuus toi oman mystisen fiiliksensä tähän reittiin. Välillä ajetaan pitkin jylhiä kalliomaisemia ja välillä taas sukellettin Big Surin vihreisiin metsiin. Ajelu on hidasta, mutta ehtiipähän katsella upeita maisemia. Tämä osa oli ehdottomasti yksi suosikkejani tältä lomalta. Meillä kävi sään lisäksi myös huono tuuri siinä, että Highway 1 oli Luciasta eteen päin suljettu. Tarkoitus oli ajella sitä pitkin ihan Losiin asti, mutta noin 70 kilometrin ajamisen jälkeen jouduimme kääntymään ja palaamaan jälkiämme pitkin takaisin aina Montereyhin asti. Se harmitti, mutta toisaalta näimme samat upeat maisemat vielä toisesta suunnasta ja löysimme Big Surista aivan ihanan pikkuravintolan, jossa söimme herkullista lounasta. Loppuajomatka Losiin oli tylsä. Tylsää moottoritietä kaatosateessa ja loppuun vielä piti ylittää Losia edeltävät vuoret pimeässä, kaatosateessa ja ruuhkassa. Ei mikään miellyttävä kokemus, mutta pääsimme lopulta motelliimme Losin Universal Cityyn.

dav
Tässä kuvassa ei ketään näy, mutta meressä oli tuona päivänä myös reilusta surffareita.

dav

dav

dav

dav

dav

nfd
Grilled Cheese nro. 84. Erityisesti tykkään grilled cheesestä, jos sen kanssa saa tomaattikeittoa, johon sitä voi dippailla!

Luulen, että stoppaan tällä kertaa tähän, sillä tästä seuraavat neljä päivää vietimme kiertäen eri huvipuistoja. Niistä tulee kiva oma kokonaisuutensa 🙂 Saatan myös johonkin väliin kirjoitella tästä kevätlukukauden alusta, ettei se ihan unohdu, vaikka onkin ihana palata lomamuistoihin.

FLTA Midyear Conference

Niin kuin olenkin varmaan jo kertonut FLTA-stipendiin ei kuulu ”vain” kuukausittainen ylläpito ja matkat USA:han vaan myös Fulbrightin USA:n partnerin Institute of International Educationin (IIE:n) tukipalvelut sekä järjestämät tapahtumat. Toinen näistä tapahtumista oli aivan kauden alussa järjestetty orientaatio (josta edelleenkin pyörii blogipostaus tuolla luonnoksissa krhm..) sekä joulukuussa järjestettävä Midyear Conference. Orientaation järjestetään pienemmissä ryhmissä ympäri USA:ta, mutta joulukuun konferenssiin kaikki noin 400 FLTA:ta ympäri maailmaa lennätetään Washington DC:hin viideksi päiväksi. Aikamoinen tapahtuma kyseessä siis.

Itse lensin Washingtoniin päivää aikaisemmin ehtiäkseni tavata ystäväni Jaken, keneen tutustuin Kolumbiassa muutama vuosi sitten. Heti tiistain suomen tunnin jälkeen suuntasin laukkuineni Madisonin lentokentälle ja lensin Detroitin kautta Washingtoniin. Detroitin lentokenttä muuten oli paljon miellyttävämpi kuin Detroitin Greyhoundin bussiasema, jossa vietin puoli tuntia kahdelta yöllä Torontosta palatessani… Olin siis ensimmäisen yön Jaken luona ja keskiviikkona menin konferenssihotellillemme, joka oli siis neljän tähden hotelli aivan Washingtonin keskustassa. Ei sillä, että orientaation dormroom-majoituksessa olisi ollut mitään vikaa, mutta olihan se aika ihanaa nukkua isossa pehmeässä sängyssä hienossa huoneessa. Jaoimme Suomen toisen FLTA:n Lauran kanssa huoneen, ja oli ihana päästä höpöttelemään oikein kunnolla suomeksi pitkästä aikaa!

Täytyy myöntää, että enemmän kuin itse konferenssia, odotin orientaatiokavereitteni tapaamista. Muodostimme orientaatiossa tiiviin porukan ja olemme pitäneet yhteyttä koko syksyn. Olemme kaikki kuitenkin aika eri puolilla USA:ta, joten tapaaminen ennen tätä ei ole oikein onnistunut. Tuntui, että monet muutkin olivat odottaneet pääsevänsä tapaamaan kavereita joko orientaatiosta tai kotimaastaan. Sen puolesta oli vähän ikävää, ettei konferenssiin sisältynyt mitään ryhmätöitä tai ryhmäyttämisaktiviteetteja, sillä kaikki oikeastaan pysyivät omissa porukoissaan eikä uusia kavereita ihan hirveästi tullut tehtyä. Tämä nyt tietenkin oli vähän omakin vika, mutta ikävä oli ollut kova ja oli ihana päästä viettämään orientaatiokavereiden kanssa oikein kunnolla aikaa. Kuka tietää milloin sitä seuraavaksi tapaa, ja tapaako koko porukalla välttämättä enää koskaan. Se on näitten kansainvälisten kavereiden saamisessa aina miinuspuoli. Onneksi olen kyllä jo moneen kertaan todistanut pelot kv-kavereitten tapaamisesta vääräksi ja päässyt vierailemaan vaikka ja kenen luona. Nytkin Jaken luona yli kahden vuoden tauon jälkeen :)!

Konferenssin ohjelma oli monipuolinen ja orientaatiosta tuttuun tapaan tiivis. Päivät olivat pitkiä ja tauot lyhyitä. Kuulimme puheita ja esitelmiä eri tahoilta. Toiset olivat loistavia ja inspiroivia ja toiset vähän kyseenalaisia. Eräskin aika korkeassa asemassa oleva herra vertasi viiden päivän työmatkaa Egyptiin meidän kymmenen kuukauden USA:ssa elämiseemme yhtä arvokkaana kulttuurisena oppimiskokemuksena. En ehkä usko, että tuo viisi päivää vielä riittää kovinkaan syvälliseen kulttuurisen ymmärryksen saamiseen, mutta kukin tavallaan. Konferenssin toisena päivänä ohjelmaan kuului hyväntekeväisyysaktiviteetti, ja lähdimme pienemmissä ryhmissä eri puolille Washingtonia tutustumaan erilaisiin hyväntekeväisyysorganisaatioihin ja tekemänä vähän ihan oikeita hommia. Oma paikkani oli nimeltään ”Wider Circle” ja sen projekti, jossa autoimme, tarjoaa vähävaraisille perheille huonekaluja, kodintavaraa sekä lastenvaatteita ilmaiseksi. Autoimme kolmisen tuntia lajittelussa, esillepanossa sekä avustimme asiakkaita tuotteiden valitsemisessa. Oli kiva päästä tekemään jotain ihan konkreettista ja silmiä avaavaa oppia, kuinka paljon köyhyyttä USA:ssa onkaan. Meille kerrottiin, että monelle, jotka hakevat Wider Circlestä sängyn, on se heille ensimmäinen oikea sänky. USA:ssa on aika tyypillistä tehdä edes jonkun verran vapaaehtoishommia ja tarvetta erilaisille organisaatiolle on paljon. Suomen sosiaaliturvaa on oppinut arvostamaan täällä aivan uudella tavalla, vaikka olenkin sitä aina arvokkaana ja upeana juttuna pitänyt, näen nyt millaista voi olla, jos ei ole mitään tukiverkkoa ottamassa kiinni.

Vapaaehtoistyön lisäksi suosikkiosiini konferenssissa kuuluivat pedagogiikan esitelmät, joista sai valita kaksi. En päässyt molempiin valitsemiini, mutta esitelmät olivat silti loistavia! Toinen käsitteli testaamista ja sen tärkeyttä ja ei-tärkeyttä. Toinen  käsitteli monikulttuurisuutta luokkahuoneessa. Molemmat puhujat olivat alansa asiantuntijoita. Kuulin myös paljon hyvää muista päivän esitelmistä.

Pääsimme myös itse osallistumaan konferenssiin valitsemalla erilaisista vaihtoehdoista. Konferenssissa olisi voinut pitää esitelmän joko hyväksi kokemistaan opetusmetodeista tai ensimmäisestä lukukaudestaan USA:ssa. Olin vähän pettynyt esitelmien epätieteellisyyteen. Tai no siis toinen aiheistakin on jo ei-tieteellinen, mutta myös metodiesitelmät olivat käytännössä kokemuksien jakamista, mikä tietenkin on myös hyvin arvokasta, mutta konferenssiesitelmät olisivat kuitenkin voineet olla tieteellisiä. Kaikkihan me olemme kuitenkin tieteentekijöitä tasolla tai toisella. Me suomen toisen FLTA:n Lauran kanssa osallistuimme Culture Fair -osioon, jossa siis pidimme Suomen ”messupöytää”. Tapahtuma oli oikein hauska ja onnistunut, mutta kesti valitettavan lyhyen aikaa. Ehdin pöydän ääressä päivystämiseltä vain pikaiseen katselemaan muitten pöytiä. Jotkut maat olivat tuoneet aivan älyttömät määrät tavaraa aina teeastiastoista maalauksiin mukanaan. Meillä oli vaatimattomasti lippuja, esitteitä, Marianneja ja salmiakkia. Niilläkin pääsi kyllä pitkälle! Kaksi asiaa, jotka pöydällä kävijöitä kiinnostivat eniten, olivat Suomen koulujärjestelmä sekä revontulet. Vinkkinä kaikille maailmanmatkaajille: mieti valmiiksi vastaus siihen, kun sinulta kysytään (ja varmasti kysytään) Suomen koulujärjestelmästä ja ole rohkeasti ylpeä! Suosittelen kuitenkin kumoamaan kaikki ihmeelliset myytit, joita saa kuulla. Monet esimerkiksi luulevat, ettei Suomessa ole läksyjä tai kokeita ollenkaan ja että opettajat saavat yhtä paljon palkkaa kuin lääkärit.

Konferenssin viimeisenä iltana kokoonnuimme vielä kaikki yhdessä juhlaillalliselle, jonka päätteeksi järjestettiin International Talent Show. Lavalla nähtiin mitä upeampia tanssiesityksiä. Jostain syystä melkein kaikki esitykset olivat tanssia. Saksalainen kaverini esitti FLTA poetry slamin. Se oli myös superhauska! Näissä kulttuuritapahtumissa aina harmittaa, kun ei omista kansallispukua. Saamenpuku minulla on lapsena ollut, mutta se on käynyt tietenkin pieneksi. Kovasti kyllä haluaisin ehkä nyt uuden hankkia ja kantaa samalla ilolla ja ylpeydellä kuin FLTA-kollegani. Meiltä on Suomessa päässyt häviämään, ainakin monen yksittäisen ihmisen elämästä, hirveästi tuollaista arvokasta kulttuurista ainesta. Harva osaa esimerkiksi kansantansseja enää. Jo viime vuonna speksissä katselin vähän kateellisena meidän ihania tanhuajia ja kesällä Europeadessa herkistelin kauniita kansallispukuja. Suosittelen tulevien vuosien FLTA:ita tarkkaan miettimään ennen lähtöä, että olisiko jotain mitä voisi opetella tai hankkia ennen lähtöä. Edes sitten se lätkäpaita, jos ei muuta. Ei varmasti tule kaduttamaan!

Sunnuntaina oli sitten aika suunnata takaisin Madisoniin. Kiertelimme vielä vähän Washingtonin tärkeimpiä nähtävyyksiä ja sanoimme heipat. Kateeksi kävi, kun orientaatiokaverit suuntasivat porukalla kolmen viikon itärannikon roadtripille. No itse pääsin joululomaksi kotiin rakkaiden luo. Konferenssi oli kokonaisuudessaan hieno kokemus, vaikka välillä turhauttikin. En usko, että elämässä montaa kertaa pääsee noin kansainväliseen ja innokkaaseen joukkoon. Kiitos siitä kuuluu Fulbrightille ja IIE:lle. Ja ehkä tietenkin vähän minullekin. Kiitos minä, kun jaksoit hakea ohjelmaan ja uskalsit muuttaa maapallon toiselle laidalle.

Tässä vähän kaverikuvia, turistikuvia, pönötyskuvia ja näkymä hotellin ikkunasta.

 

Viimeiset viikot ennen talvilomaa

Hypätäänpäs noin kaksi kuukautta taaksepäin. Kirjoittelin junassa San Franciscosta Chicagoon vähän jälkikäteen pari blogipostausta ja julkaisen ne tässä nyt yksitellen seuraavina päivinä. Anteeksi radiohiljaisuus! Ensin oli niin kovin kiireistä töissä ja opinnoissa ja sitten olikin niin kovin kiire lomailla, heheh. Kirjoittelen nyt siis vähän vielä joulunalusajasta, sitten Fulbrightin Midyear-konferenssista Washington DC:ssä ja sitten vielä lomasta ja Kalifornian roadtripistä.

Toronton reissun jälkeen viimeiset viikot ennen joululomaa hujahtivat ohi vauhdilla. Olin äärimmäisen kiireinen viimeisten kurssitöiden, suomen kurssin, seuraavan lukukauden valmistelujen sekä reissujen kanssa. Olen jotenkin niin kaikki tai ei mitään -tyyppi, että välillä tulee kasattua aika paljon kaikkea samaan syssyyn. Näin jälkikäteen mietittynä, olisi voinut ottaa vähän rauhallisemmin nuo viimeiset viikot, mutta kyllä siitäkin taas selvittiin!

Etelä-afrikkalainen kaverini oli suuntaamassa syyslukukauden jälkeen takaisin kotiin, ja halusimme ehdottomasti mahduttaa vielä yhden reissun Marilynin kanssa porukalla jonnekin, ennen kuin hän lähtisi. Kukaan meistä ei ollut käynyt Minneapolisissa ja FLTA-kollegani Laura suostui meidät ihanuudessaan majoittamaan, niin päätimme suunnata kohti Minnesotaa. Vielä siinäkin kävi tuuri, että yhdellä kavereistamme oli auto käytössä viikonlopun, eikä meidän siis tarvinnut lähteä edes bussilla tai vuokrata autoa. Minneapolisiin ajaa Madisonista noin neljä tuntia taukoineen eli kyseessä ei ole mikään mahdoton matka. Minneapolisissa suuntasimme ensiksi Mall of Americaan, joka on siis maailman toiseksi (? Dubaissa taitaa nykyään sijaita suurin) ostoskeskus. Minä halusin myös ehdottomasti piipahtaa Ikeassa ostamassa vähän pohjoismaisia joulujuttuja kurssilleni ja amerikkalaisille kavereilleni tuomisiksi. Ikea oli kuin kaikki Ikeat ja kuvittelinkin putkahtavani Raisiossa ulos. Hämmentävää miten saman näköisiä Ikeat ovat kaikkialla! Ostin vähän liian paljon rahalla glögiä, pipareita, Daimia, puolukkahilloa ja irtokarkkeja. Niistä sai kuitenkin kivoja joululahjoja amerikkalaisille kavereille!

Ikean jälkeen jatkoimme itse Mall of Americaan, joka oli juuri niin älytön ja valtava kuin kuvitella saattaa. Liikkeitä kauppakeskuksessa oli kymmeniä, jos ei satoja ja ravintoloita vähintään yhtä paljon. Tämän lisäksi Mall of Americaan on mahdutettu Sea life sekä ostoskeskuksen keskellä kokonainen pieni huvipuisto. Kyllä, huvipuisto. Huvipuistosta löytyy vuoristoratoja, erilaisia vitkuttimia ja jopa tukkijoki, jossa kävimme. Lounasta söimme Bubba Gump -nimisessä ketjupaikassa, joka on siis Forrest Gump -teemainen. Ravintolan sisustus itsessään oli hauska, mutta en juuri innostu katkaravuista, joita ravintolassa käytännössä pelkästään tarjoillaan. Vielä ostoskeskuksen älyttömyyden alleviivasi hauska välikohtaus. Erosimme hetkeksi porukasta omille teillemme ja sovimme treffit erään lavan eteen. Olin muita ennen paikalla ja istuskelin lavan edessä odottelemassa muita, yhtäkkiä kaiuttimista kajahti ilmoille joululaulu ”It’s the most wonderful time of the year” ja katosta alkoi tipahdella jotain. Oletin, että se on tekolunta tai konfettia, mutta paperilappuset olivatkin isompia. Ja vihertäviä. Kun ensimmäiset lappuset ehtivät riittävän lähelle, tajusin, että katosta sataa dollareita. Kyllä, katosta satoi aitoja yhden dollarin seteleitä. Ihmisethän sekosivat tästä aivan täysin ja tönivät toisiaan saadakseen muutaman dollarin käsiinsä. Itse pyydystin ilman rynnimistä kahdeksan. Enpä ole koskaan ennen saanut kauppakeskuksessa enemmän rahaa kuin mitä olen käyttänyt. Kokemuksena Mall of America oli ihan hauska, mutta edusti ehkä juuri sitä osaa Amerikasta, josta en juuri välitä. Onpahan kuitenkin koettu!

Mall of Americassa tapasimme Lauran ja suuntasimme yhdessä Lauran ja hänen kämppiksen luo Minnepolisin esikaupunkiin. Laura ja hänen venäläinen FLTA-kämppiksensä asuvat ihanan ison vanhan talon ylimmässä kerroksessa, jossa tilaa piisaa! Laittauduimme nopeasti ja suuntasimme Minneapolisin Downtowniin ensin syömään ravintolaan, jossa en saanut ostettua olutta ruokani kanssa suomalaisella ajokortilla ja jossa söin elämäni parasta vegaanijäätelöä. Vesi nousee vieläkin kielelle, kun ajattelen sitä ihanan kermaista kookosunelmaa. Ruoan jälkeen suuntasimme Venäjä- (tai no ehkä ennemmin Neuvostoliitto) teemaiseen baariin, jossa häppärillä sai Moskovan muuleja kaksi yhden hinnalla. Baarissa olisi voinut myös tilata venäläinen ruletti -shottipelin, jossa yksi huonotuurinen joutuu kumoamaan alas vodka-kaviaari-shotin. Skippasimme tämän kokemuksen, mutta muulit olivat oikein hyviä!

Sunnuntaina Laura laittoi meille ihanaa aamupalaa ja nautimme mukavan hitaan aamiaisen. Tämän jälkeen suuntasimme vielä vähän katselemaan Minneapolisia ja Minnesotan yliopiston kampusta. Kävimme myös syömässä etiopialaista ruokaa, joka oli todella herkullista. Kaiken kaikkiaan ehdimme kahdessa päivässä, vaikka mitä, ja oli ihanaa päästä viettämään vielä oikein kunnolla aikaa yhdessä ennen Marilynin lähtöä. Aion suunnata Minneapolisiin vielä uudestaan helmikuun alussa. Tekosyynä tälle reissulle on pressanvaalien mahdollisella toisella kierroksella äänestäminen. Madisonissa kun ei voi äänestää. Toivottavasti ehdin sillä reissulla myös vähän tutustumaan Minnesotan yliopiston suomen opetukseen. Mahtava viikonloppu siis silloinkin varmasti tulossa!

Tässä vielä kuvapläjäys viikonlopulta!

Ennen joulua järkkäsimme Marilynille vielä läksiäiset, jossa maistelimme muun muassa minttukaakaota, joimme glögiä ja söimme pipareita suomen kurssin kanssa ja lauloimme pohjoismaisia joululauluja Nordic Studiesin Glögg Festissä. Viimeiset viikot sujahtivat ohi vauhdilla, ja sitten olikin aika suunnata kotiin jouluksi. Olen tyytyväinen, että päätin lentää kotiin joulua viettämään. Niin naurettavaa kuin se onkin, kaksi menopaluu lippua Chicagoon maksoi noin yhtä paljon, kuin mitä kaksi menolippua, yksi syksyllä tänne ja yksi keväällä takaisin, olisi maksanut. Lomat olivat myös niin ihanan pitkät, että ehdin Suomessa lomailun lisäksi vielä Kaliforniaankin reissaamaan. Kirjoittelen siitä ja Washingtonin konferenssista, joka oli joulukuun alussa juuri pahimpien kiireiden keskellä, seuraavissa postauksissa.

Uusi lukukausi on alkamassa. Voisin myös piakkoin kirjoitella, mitä kursseja valitsin kevääksi ja mitä aiomme puuhailla suomen kurssin kanssa. Suunnitelmissani on myös järjestää koko kevään kestävä Nordic Movie Club. Katsotaan mitä siitä tulee! Olen Minneapolisin reissun lisäksi jo sopinut kahden kaverin kanssa roadtripin reissun New Orleansiin kevätlomalla, vierailun FLTA-kavereiden luokse orientaatioyliopistooni Notre Dameen ja toissa päivänä Facebookkiini kilahti kutsu Keskilännen skandinavistiikan opiskelijoiden vuotuiselle viikonloppureissulle Pohjois-Wisconsiniin. Tuskin tässä ehtii siis tylsää tulla. Ja ai niin! Ehdotin esitelmää sivuaineen tutkielmastani Pohjois-Amerikan skandinavistiikan vuotuiseen konferenssiin SASS:iin ja esitelmä hyväksyttiin! Pääsen siis vielä UCLA:hin eli Kaliforniaan uudestaan tänä vuonna, ja ihan oikeaan konferenssiin puhumaan, iik! Ei voi taas muuta sanoa, kun että olen niin onnekas ja kiitollinen tästä kaikesta. Vaikka välillä on rankkaa ja kovakin koti-ikävä, niin on se kaiken tämän arvoista.

Tässä vielä vähän tunnelmia toimistosta ja hyisiltä, joskin lumettomilta, talvireippailuilta…

… ja joulupuuhia jouluostosten ja pakkailujen merkeissä!

Koska kukapa ei haluaisi tyylikästä Bucky-napakorua tai ihana rehellistä kynttilää!